Pajulahden kuntoremontit

Työuria ollaan pidentämässä ja työn tehokkuusvaatimukset ovat kasvaneet. On työnantajan etu, että työntekijät voivat paremmin ja sairauspoissaolot vähenevät. Ota suunta kohti parempaan työssäjaksamiseen ja osallistukaan ennaltaehkäisevään työhyvinvointitoimintaan Liikuntakeskus Pajulahdessa.  Meillä on pitkä kokemus työnantajakuntoremonttien järjestämisestä. Kuntoremonttimme täyttävät Kelan vaatimukset kuntoutusrahan saamiseksi. Valikoimassamme on useita valmiita kuntoremonttipaketteja, jonka lisäksi voimme räätälöidä yksilöllisiä työpaikkakohtaisia ratkaisuja. Kuntoremontit ovat yleensä 5 + 2 vuorokautta kestäviä jaksoja, joista ensimmäinen on varsinainen kuntoremonttijakso (5 vrk.) ja toinen (2 vrk) niin sanottu seurantajakso. Seurantajakson tarkoituksena on monitoroida kuntoremontin vaikuttavuutta ja näin muutosten suuntaa ja pysyvyyttä. Raportoimme kuntoremonttien tuloksista yrityksesi työterveyshuollolle yhteisesti sovitulla tavalla.

Kuntoremontteja toteutetaan tänä päivänä hyvin erilaisilla sykleillä ja sisällöillä työpaikkakohtaisten tarpeiden mukaisesti. Räätälöi oma tarpeisiisi sopiva kuntoremontti yhdessä asiantuntijoidemme kanssa ja kysy tarjousta myyntipalvelustamme.

Suosituimmat valmiit kuntoremonttipaketit ja perushinnasto

Kehon ja mielen hallintaa liikunnan keinoin (malliohjelma)

Tanssien kuntoon kuntoremontti (malliohjelma)

Toiminnallinen kuntoremontti (malliohjelma)

Työhyvinvointikuntoremontti (malliohjelma)

Tules kuntoremontti (malliohjelma)

Kuntoremontin perushinnat 2015

Kuntoremontin perushinnat 2016

Tuki (kuntoutusraha)

Kuntoremonttikurssit ovat varhaisvaiheen kuntoutusta ja kurssilaisilla tai työnantajalla on mahdollisuus saada KELAn myöntämää kuntoutusrahaa alla olevien ohjeiden mukaisesti.

Kuntoutusraha

Kuntoutusraha kuntoremontin ajalta KELAn muistio 15.4.2013

 

Lisätietoja

Kerttu Pääkkö
Myyntikoordinaattori (tuetut lomat, vapaa-ajan liikuntalomat ja -kurssit, leirikoulut)
puh. +358 44 7755 202
Sähköposti kerttu.paakko@pajulahti.com