LIIKUNTALOMA VIIKKO 30

Liikuntalomat ajoittuvat koululaisten loma-aikoihin ja juhlapyhien seutuun. Näillä lomilla on lapsille ja aikuisille runsaasti sekä yhteistä että eriytettyä ohjelmaa. Eri ikäisten lasten ohjelma toteutetaan ryhmäkoon niin vaatiessa ikäryhmissä. Perheen pienimmät, 3-5 -vuotiaat Vimpulat; leikkivät, askartelevat ja liikkuvat omassa ryhmässään.

Kesän 2012 liikuntaloman malliohjelma

 

Liikuntalomat sopivat perheiden lisäksi mainiosti myös ilman lapsia lomaileville aktiivisille aikuisille. OKM tukee liikuntakurssiemme toteuttamista.

 

Tutustu liikuntakurssien sisältään myös gallerian valokuvien (kuvia liikuntakursseilta ja lasten liikunta) avulla!

 

Ammattiliittojen jäsenhinnat:

Myönnämme tuntuvia etuja ammattiliittojen (SAK:n, Akavan ja STTK:n alaiset liitot) jäsenille. Perhekursseilla alennukseen ovat oikeutettuja myös perheen muut jäsenet. Jos olet oikeutettu ammattiliiton alennukseen, tee varauksesi Jäsenetukurssit -taulukosta. Ammattiliiton jäsenyys tulee todistaa Pajulahteen saavuttaessa jäsenkortilla / maksukuitilla.

Etua ei voida yhdistää tuettuun lomaan.

 

Kurssit

    opistotaso hotellitaso hotellitaso
saunalla
 
Ajankohdat   ph th ph th ph th  
22.07.2012-27.07.2012
Kesän Liikuntaloma 5 vrk su-pe
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset362398432468482518
Lapset181199216234241259
+60308343378413428463
Perhe99810981190129013301430
22.07.2012-26.07.2012
Kesän Liikuntaloma 4 vrk su-to
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset318346374402414442
Lapset159173187201207221
+60271299327355367395
Perhe8809561034111011461222
22.07.2012-25.07.2012
Kesän Liikuntaloma 3 vrk su-ke
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset248269290311320341
Lapset144155165176180191
+60211232253274283304
Perhe720780838898920980
23.07.2012-27.07.2012
kesän Liikuntaloma 4 vrk ma-pe
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset318346374402414442
Lapset159183187201207221
+60271299327355367395
Perhe8809561034111011461222
23.07.2012-26.07.2012
Kesän Liikuntaloma 3 vrk ma-to
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset248269290311320341
Lapset144155165176180191
+60211232253274283304
Perhe720780838898920980
24.07.2012-27.07.2012
Kesän Liikuntaloma 3 vrk ti-pe
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset248269290311320341
Lapset144155165176180191
+60211232253274283304
Perhe720780838898920980

Jäsenetukurssit

    opistotaso hotellitaso hotellitaso
saunalla
 
Ajankohdat   ph th ph th ph th  
22.07.2012-27.07.2012
Kesän Liikuntaloma 5 vrk su-pe
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset308344378414428464
Lapset154172189207214232
22.07.2012-26.07.2012
Kesän Liikuntaloma 4 vrk su-to
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset270298326354366394
Lapset135149163177183197
22.07.2012-25.07.2012
Kesän Liikuntaloma 3 vrk su-ke
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset211232253274283304
Lapset122133143154158169
23.07.2012-27.07.2012
kesän Liikuntaloma 4 vrk ma-pe
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset270298326354366394
Lapset135149163177183197
23.07.2012-26.07.2012
Kesän Liikuntaloma 3 vrk ma-to
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset211232253274283304
Lapset122133143154158169
24.07.2012-27.07.2012
Kesän Liikuntaloma 3 vrk ti-pe
lapsi = 6-16 v.
Aikuiset211232253274283304
Lapset122133143154158169