Loimibasket 2017

Vuodesta 2005 lähtien on Esa Mäki-Tulokas järjestänyt perinteisen Loimibasket -korisleirin, ja kesällä 2016 ensi kertaa Pajulahdessa. Jatkoa seuraa 26.-30.6.2017! Esa itse on saanut kimmokkeen leirin järjestämiseen osallistuessaan itse aikanaan juuri Pajulahdessa Saku Pehkosen ja Lea Hakalan järjestämille leireille.

Leiri on tarkoitettu kaikille edellisen kauden C- ja B -junioreille sekä tuleville C -junioreille. Kesällä 2017 leirille ovat siis tervetulleita kaikki 2001-2005 syntyneet tytöt ja pojat. Leirin onnistumisen takaamiseksi kaikki leiriläiset ovat aktiivisia harrastajia eli lisenssipelaajia. Leiriläiset ovat vuodesta toiseen olleet täysin kokemattomista vasta-alkajista aina nuorten maajoukkuetason nuoriin. Leirille voivat osallistua myös ne, jotka kokevat jäävänsä omassa joukkueessaan vähemmälle huomiolle, mutta haluavat silti kehittää itseään. Leirillä ei pelata juuri lainkaan, vaan kaikki tekeminen leirillä perustuu henkilökohtaisten asioiden parantamiseen ja itsenä haastamiseen. Näin ollen leiri sopii kirjaimellisesti kaikille!

Lue lisää leiristä Loimibasketin sivuilta.

Ilmoittautuminen ao. linkistä. Leiri laskutetaan toukokuussa 2017.

Kurssit

Loimibasket, 26.06. - 30.06.2017

Näytä hintataulukko

Kurssien hinnat

  Opistotaso Hotellitaso Hotellitaso saunalla
ph th ph th ph th
Lapset360