Aura-Maria viihtyy Averettissa

Yhdysvaltain itärannikolla, Virginian osavaltion Danvillessa toimiva Averettin yliopisto on noin 2600 opiskelijan opinahjo. Yksi opiskelijoista on Pajulahden ja Averetin yhteisessä koulutusohjelmassa opiskeleva Aura-Maria Laukkanen, joka kertoo oheisessa kirjeessä opiskelukokemuksistaan rapakon takana.

auramaria”Ulkomailla opiskelu alkoi kiinnostaa minua jo lukion alkuvaiheilla. Kun abivuoden alussa kuulin Averett-ryhmästä Pajulahdessa, päätös oli selvä. Etsin koulupaikkoja myös Suomesta hakujen viime hetkille asti, mutta mikään niistä ei tuntunut oikealta. Averett sen sijaan kolahti heti.   Suomalaisiin yliopistoihin verrattuna Averetissa on keskimääräisesti lyhyemmät koulupäivät, jotka tasoitamme isommalla määrällä kotitehtäviä. Professorit haluavat varmistaa, että opiskelijat pysyvät opetuksen tahdissa, joten kokeita ja testejä on useammin kuin Suomessa. Opiskelijoiden perään katsotaan myös enemmän, joten poissaoloja tunneilta ei todellakaan katsota hyvällä.   Pääaineeni on Sports Management. Olen tiennyt jo vuosia, että haluan opiskella liikunnan hallintoa, ja koska tätä ei suoranaisesti voi Suomessa opiskella, oli alavalinta toinen painava syy hakea koulupaikkaa ulkomailta. Averetissa on laaja pääainevalikoima koulun kokoon nähden ja täällä voi opiskella paljon sellaisia aloja, joita Suomesta ei löydy.   Olen viihtynyt Averetissa erittäin hyvin!  Valmistumisen jälkeen haluan ehdottomasti jäädä Pohjois-Amerikkaan, joko tänne tai Kanadaan. Olen saanut paikallisista opiskelijoista paljon kavereita, mistä olen erittäin iloinen. He ovat vauhdittaneet kielen oppimista ja kulttuuriin sopeutumista.  Viikolla kavereita näkee pääasiassa ruokailun merkeissä, joten lounaat ja päivälliset ovat sosiaalisia hetkiä, joissa yleensä aika kuluukin nopeasti. Opiskeluun joutuu käyttämään useita tunteja myös viikonloppuisin.   Jos opiskelu ulkomailla kiinnostaa, suosittelen lämpimästi Averetia. Olkaa ennakkoluulottomia ja älkää miettikö liikaa ennen tänne tuloa. Asiat kyllä selkeytyvät paikalle päällä. Jos on mahdollisuus, kannattaa ehdottomasti hakea urheilujoukkueeseen! Näette maata pelireissujen myötä ja tulette yllättymään, kuinka erilaista joukkue- ja urheilutoiminta täällä on Suomeen verrattuna.   Muistakaa vielä, että muiden suomalaisten ja pohjoismaalaisten kanssa hengailu tuntuu luonnolliselta ja helpolta vaihtoehdolta, mutta hankkikaa ehdottomasti piireihinne myös natiiveja ja muun maalaisia opiskelijoita. Ulkomaiset ystävät ovat iso rikkaus!   Terveisin, Aura

Kiinnostaako kansainvälinen liikunta-alan korkeakoulututkinto? Hae Pajulahden kautta Averett Universityyn!

Lisätietoja

Katja Hautaniemi
liikunnanopettaja, Averett University yhteistyö
puh. +358 44 7755332
Sähköposti katja.hautaniemi@pajulahti.com

Marja Gran
Opintosihteeri
puh. +358 44 7755 395
Sähköposti marja.gran@pajulahti.com