
KUOPION TENNISSEURASTA PAJULAHDEN KUMMISEURA
Kuopion Tennisseura ja Pajulahden tenniksen harjoituskeskus aloittivat historiallisen kummiseurayhteistyön vuoden 2011 alusta. Yhteistyöstä on sovittu vuoden 2011 loppuun asti, mutta ajatuksena on pitkäjänteinen toiminta.
Kummiseurahankkeen sisältöinä on Pajulahdessa tapahtuvaa leiritystä ja seuran valmentajien kouluttamisessa. Leireille rakennetaan monipuoliset sisällöt, kuten asiantuntijaluentoja eri aiheista ja mm. fyysistä harjoittelua ja testausta.
Yhteistyö antaa molemmille osapuolille paljon tuoden KTS:n valmennusjärjestelmään vahvuutta ja siten auttaa seuraa kehittymään ja kasvamaan edelleen. Pajulahdelle toiminta tuo tenniksen leiriviikkoja sekä toimii yhtenä reittinä kasvattaa harjoituskeskukseen lisää lupaavia pelaajia.
Kummiseuratapahtuma järjestettiin Kuopiossa 20.1. ja mukana tapahtuman järjestämisessä olivat Pajulahden harjoituskeskuksen päävalmentaja Pekka Kainulainen ja KTS:n kasvatti, kummipelaajaksi valittu Juuso Laitinen sekä KTS:n puolelta kilpavalmentaja Ari Oikarinen. Tapahtumaan osallistui myös seuran valmentajia sekä parhaita kilpapelaajia ja heidän vanhempiaan.
Itse tapahtumassa Kainulainen ja Oikarinen korostivat yhteistyön merkityksen tärkeyttä molemmille osapuolille ja kävivät läpi vuoden 2011 yhteistyötapahtumat. Sen jälkeen Kainulainen ja Laitisen vetivät pelaajille fysiikkatreenin sekä demoharjoituksen, jonka aiheena oli syötön vauhdin kehittäminen ja siihen liittyvät fyysiset harjoitteet.
Lopuksi paikalla olleilla oli mahdollisuus kysellä ja keskustella päävalmentajan kanssa urheiluun ja valmentautumiseen liittyvistä asioista. Sanomaksi jäi, että pitkäjänteinen, omaehtoinen innostunut ja intohimoinen tekeminen ovat tärkeimpiä asioita ajatellen pelaajan kehittymistä. Ympärillä olevien ihmisten, kuten valmentajien ja vanhempien, apu ja tuki ovat tietenkin erittäin tärkeitä ja tukiryhmän toiminta olennaista henkisen vahvuuden ja itseluottamuksen kehittymiselle.



